Villiintyneenä Isoäidin koneen nopeudesta, tässä tulee kuvia. Aika isoja ovat pentuset, reippaita ja puuhakkaita. Äitikoiran, sen olisin vienyt mukanani jo, mutta sovittiin Xenan kanssa, että vähän aikaa vielä. Sitten minä vien lapset mummolaan ja vietetään Väsyneiden Äitienpäivää.:)

Sitten lähdin isoäitilään. Ajettuani kymmenisen kilometriä Säkylästä Loimaalle päin, näin valkohäntäkauriin tien laidalla. Ensin ajattelin vain hiljentää, mutta koska se oli niin lähellä, päätin ottaa siitä kuvan ja pysäytin auton tien laitaan. Kaivoin kameran laukusta ja huomasin, että auton perä savuaa. Sammutin auton, että Voe tokkiisa, ja koska usein huolestun turhasta, ajattelin, että käynnistän auton ja lähden ajamaan niin kovaa, etten huomaa savua. Käynnistin, mutta savua tuprusi niin valtavasti, etten voinut kuvitellakaan ajavani minnekään.Sammutin auton taas ja koska vieläkin ajattelin kuvittelevani, käynnistin, starttasi, vaan eipä käynnistynyt. Sitten ei enää startannut, naksahti vain. Totesin, että enpä taida kuvitella. Soitin miehelle. "Puhuu toista puhelua". Susannalle. Sieltä he saapuivat, hinattiin auto Susannan Autolääkärimiehen hoidettavaksi. Tuomio, kannentiiviste mennyt ainakin, ehkä myös kansi halki. Ei kannata kai edes korjata.

En saanut kuvaa siitä kauriista.

Sen sijaan sain noin 300 kuvaa tienpientareen kasveista, taivaasta, tiestä. Onneksi oli kamera mukana. Ja lapset Isovanhempien hoidossa.

Susanna ystävällisesti kyyditsi mut Loimaalle ja saatiin, liikennettä vaarantaen, kuva myös kauriista.

Kolari olisi harmittanut enemmän. Sainpahan digikasviooni täydennystä. (Ehkä jopa uuden auton?;)